Skip to content

Suomen verokäytäntö ja joukkorahoitus

05/03/2013

Joukkorahoituksen yhteydessä on puhuttu paljon rahankeräyslaista. Vähemmälle huomiolle on jäänyt joukkorahoitukseen liittyvät verotuskäytännöt.

Crowdfunding-verotus oli itsellenikin aluksi hämärän peitossa, joten otin syksyllä asiakseni selvittää asiaa ensin kirjanpitäjältäni ja sitten useilta verottajan asiantuntijoilta. Tässä muidenkin käytettäväksi selvitysteni tulokset. (Kannattaa tietysti itse selvittää omalta kirjanpitäjältä oman projektin erityislaatuisuudet.)

Verotuksessa, kuten rahankeräyslaissakin, on olennainen ero yhdistyksen tekemän aatteellisen toiminnan ja kaiken muun välillä. Kaikki muu lasketaan liiketoiminnaksi ja tällöin ei ole väliä, harjoittaako sitä yhdistys, yritys vai yksityishenkilö.

Liiketoiminnan alv

Joukkorahoitus muistuttaa useimmissa tapauksissa ennakkomyyntiä. Tällöin sitä verotetaan, kuten kaikkea muutakin myyntiä, eli siitä maksetaan arvonlisävero.

Jos yritys on alv-rekisterissä (mikä on pakollista, jos liikevaihto on yli 8500€), alvit maksetaan maksuvuoden kausiveroilmoituksessa.

Muutoin verotusvuosi on se vuosi, kun asiakas saa tuotteensa. (Useimpien Myrskyn sankarit -rahoittajien kohdalla 2013.) Tästä sanotaan hienosti, että kirjanpito on suoritusperusteista, eli myynti tapahtuu, kun asiakas saa suorituksensa eli roolipelin.

(Tästä verotusvuodesta oli verohallinnon sisälläkin epäselvyyttä, joten kannattaa vielä itse kysyä erikseen.)

Oman tuotteensa alvit on helppo tarkistaa netistä. Jossain tapauksissa – kuten juuri tässä – niihin sisältyy hölmöjäkin kommervenkkejä. Myrskyn sankarit –ohjekirjojen alv olisi 10%, mutta koska ne ovat laatikossa, ne ovatkin peli, jonka alv on 24%. Joka boksista maksetaan siis veroa 2,80€, mikä on paljon enemmän kuin sen valmistus maksaa. Ehkä se laatikko ei ollutkaan niin hieno idea…

Arvonlisäveroa ei kuitenkaan makseta kaikesta tuotosta vaan ainoastaan myyntituotosta ja lahjoituksista. Myrskyn sankarien tapauksessa siis rahoittajan maksamista postikuluista ei makseta alvia. Eli jos $25 paketin ostaja onkin maksanut $35, siitä seitsemän taalaa on kotimaan postikuluja ja kolme hyvän miehen lisää. Alvia maksetaan tällöin vain 25+3 dollarista eli noin 22 eurosta.

Liiketoiminnan muut verot

Voitostaan ainakin osakeyhtiöt, yksityiset liiketoiminnan harjoittajat ja jotkut yhdistykset maksavat tulo- eli yhteisöveroa.

Voitto on siis tulojen ja menojen erotus niin, että menoiksi lasketaan palkat, poistot, postikulut, valmistuskulut ja kaikki sellainen. Menoja ovat myös nettipankin ja joukkorahoitusalustan provikat. (Eli minulla PayPal ja IndieGoGo.)

Ulkomaiset rahoittajat

Poikkeuksen arvonlisäveroon muodostaa osa ulkomaille tapahtuvasta myynnistä. EU:n sisäpuolella yksityishenkilölle tapahtuva myynti on normaalisti alvillista.

EU:n sisäpuolella firmalle tapahtuva myynti on alvitonta ”yhteisömyyntiä”. Tällöin tavaran lähettämisen yhteydessä mukaan laitettava myös lasku, jossa lukee ”Maksettu”. Laskuun pitää kirjoittaa Y-tunnuksen yhteen yhteisömyyntitunniste ”FI”.

EU:n ulkopuolella tapahtuva myynti on pääsääntöisesti alvitonta, koska se on vientiä. Tällöin siitä maksetaan vientivero ja tulli. Kirjanpitoon on tällöin laitettava tosite verottomuudesta ja siitä, että tavara on lähetetty.

Yhdistyksen verotus

Kyselin huvikseni myös yleishyödyllisen yhdistyksen verotuksesta joukkorahoitusasioissa.

Normaalisti asia on hyvin yksinkertainen: yhdistykset eivät maksa alveja tai muitakaan veroja. Verottaja voi kuitenkin julistaa yhdistyksen toiminnan liiketoiminnaksi, jolloin sitä kohdellaan kuin yritystä.

Usein yhdistykset ovat kuitenkin verovapaita, milloin voivat todennäköisesti saada myös rahankeruuluvan.

Lykkyä muillekin projekteille

Joukkorahoitusprojektien toteuttaminen ei ole Suomessa erityisen helppoa, muttei mahdotontakaan. Lakipykälien ja verotusasioiden selvittämisellä toivottavasti voin auttaa muita heidän omissa hankkeissaan.

Myrskytöntä, mutta sankarillista kevättä kaikille!

Edit: Alvit päivitetty tämän vuoden tasoille. (Olivat vielä selvitystyön aikaan 9% ja 23%.)

4 kommenttia leave one →
  1. 05/03/2013 14:02

    Siihen on syynsä, miksi Burger Games julkaisee vain kirjamuotoisia pelejä🙂

  2. 05/03/2013 14:17

    Eikäs ALV muuten noussut vuoden alussa 24 prosenttiin. Hienoa että jaksat kirjoittaa tästä väkijuokkorahotteisesta mallista. Niin ja näistä bisneksistä on tervehdyttää lukea avointa ja paljastavaa tekstiä lukujen kanssa, säilyy perspektiivi siinä että mikä maksaa ja minne. Ei kuluttajana tule heti itkettyä hinnoittelustakaan.

  3. 05/03/2013 14:46

    Jonas, kappas, näin onkin! Korjasin tekstiin.

  4. 13/08/2014 12:25

    Tämä koko joukkorahoitus on Suomen laissa ihan turhauttavan monimutkainen ja aivan turhan vaikeaksi tehty asia. Jos ihminen haluaa lahjoittaa hyvää hyvyyttään, vastikkeellisesti tai ilman, rahaa johonkin internet-kampanjaan, tämä pitäisi olla kaikella järjellä sallittua, kuten myös lahjoitusten vastaanottaminen. Holhous menee kyllä vähän liian pitkälle…

    Mike, sattuisiko sinulla olemaan käsitystä miten Suomen laki tilanteen näkee, jos kerää joukkorahoituksella rahaa matkaa varten? Vastikkeena lahjoituksesta ei saisi siis todellisia rahoilla valmistettuja tuotteita vaan esimerkiksi postikortin tai digitaalisen valokuvan. Pitääkö joukkorahoitusta yksityishenkilönä saadakseen taustalla aina olla toiminimi verotussyistä? Melkein tuntuu mahdottomalta löytää näihin vastauksia netin syövereistä kun Suomen lain tilanne on niin epäselvä…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: