Skip to content

Mitä lehdet sanoivat Myrskyn sankareista

23/09/2013
Keskipohjanmaa kertoo joukkorahoitetusta roolipelistä.

Keskipohjanmaa kertoi joukkorahoitetusta roolipelistä.

Myrskyn sankarit – Suurkuninkaan miekka on ollut varsin hyvin esillä sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa. Jo rahoituskampanjan aikaan siitä kirjoitettiin ahkerasti ja sama ilmiö toistui, kun peli julkaistiin.

Olen koonnut sekä mediamaininnoista että pelaajapalautteesta listaa. Varsinkaan blogien kohdalla ero ei aina ole ihan selvä, mutta tässä iloksemme perinteisempää lehdistöä ja muita uutisvälineitä.

* Turun Sanomat ja monet muut mediat innostuivat korostamaan sitä, että tämä on Suomen ensimmäinen joukkorahoitettu roolipeli: http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/514053/Mike+Pohjola+loi+Suomen+ensimmaisen+joukkorahoitetun+roolipelin
(Sama juttu julkaistiin myös Hämeen Sanomissa, Savon Sanomissa, Ilkassa, Pohjalaisessa, Keskipohjanmaassa ja monessa muussa maakuntalehdessä.)

* Jotkut lehdet käyttivät näitä pressitilaisuudessamme otettua Lehtikuvan valokuvia, joissa näkyy taustalla myös Tactic Publishingin kokoushuonetta. http://kuvakauppa.lehtikuva.fi/edoris?tem=www_gallery_f&id=7aa7d429652647643deae9731f27d8fd&menu=0

* Roolipeliharrastaja Antti Kiviranta kehui pelin maasta taivaaseen: ”Mike Pohjola (tukijoukkoineen) on työstänyt Suomen markkinoille ensiluokkaisen roolipelin, jolla on kaikki mahdollisuudet kasvattaa maahamme uusi ja kirkasmielinen roolipelaajien sukupolvi.” http://giiksu.wordpress.com/2013/08/04/roolipelit-kertokaa-niista-lapsillenne/

* Svenska YLE teki toisella kotimaisella jutun Myrskyn sankareista ja Ropeconista. Ohjelmaa ei valitettavasti löydy enää Areenasta.

* Pelaaja-lehti teki innostuneen videon laatikon avaamisesta: http://www.pelaajalehti.com/pelaajahd/talta-nayttaa-suomalainen-joukkorahoitettu-roolipeli-myrskyn-sankarit-unboxing#s4

* Mike puhui YLEn Kultakuume-ohjelmassa. http://yle.fi/radio1/kulttuuri/kultakuume/ohjelmat/hyokkaykseen_kotimainen_roolipeli_kyykyttaa_pahan_voimia_41821.html

* Roolipelisuunnittelija Ville Vuorela kehui Myrskyn sankarien maailmaa, tarinaa ja tunnelmaa todella paljon: ”the concept and theme of Myrskyn Sankarit are solid gold. If you want to use a traditional fantasy setting for drawing in new players, this is the setting for you.” http://www.burgergames.com/notes/summer13.htm#280713

* Nettiuutispalsta Dome on kirjoittanut pelistä jo useamman kerran: http://dome.fi/pelit/ajankohtaista/joukkorahoitettu-suomalaisroolipeli-myrskyn-sankarit-julkaistaan-viikonloppuna

* Monet pääkaupunkiseudun ilmaisjakelulehdet tekivät ison jutun Ropeconista ja Myrskyn sankareista: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/247178-myrskyn-sankarit-juhlistaa-ropeconia

Screen shot 2013-07-25 at 1.31.55 PM* Sekä paljon pienempiä mainintoja eri medioissa. (Aamulehden neljän sivun juttu pari viikkoa sitten ei ole verkossa.)

Laitan pian myös poimintoja itse pelaajien kommenteista.

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: