Siirry sisältöön

Media

ROOLIPELIEN PALUU

LEHDISTÖTIEDOTE, JULKAISUVAPAA 5.6.2013

Seikkailuroolipeli Myrskyn sankarit – Suurkuninkaan miekka ilmestyy tänä syksynä. Joukkorahoitetun roolipelin tekee kirjailija ja pelisuunnittelija Mike Pohjola, joka on lyönyt voimansa yhteen pelikonkari Tacticin kanssa.

Myrskyn sankarit – Suurkuninkaan miekka on jännittävä seikkailuroolipeli, jossa urheat metsäläiset kamppailevat pahan keisari Zangaviuksen joukkoja vastaan. Pelin takana on viime syksyn menestyksekäs joukkorahoituskampanja.

“Kaikki innostuivat ideastani, mutta en löytänyt sille kustantajaa”, Mike Pohjola muistelee. “Päätin sitten tehdä sen itse, mikäli innostuneet olisivat valmiita myös maksamaan siitä. Vajaa kolmesataa ihmistä keräsi toistakymmentä tuhatta euroa, mikä mahdollisti pelin tekemisen. Sen jälkeen olikin helpompi lähestyä myös Tacticia.”

Tactic on harvoja suomalaisia pelialan yrityksiä, joilla on kokemusta myös roolipeleistä. Kaksikymmentä vuotta sitten kirja- ja lelukaupoissa myytiin useita menestyksellisiä roolipelejä, etupäässä käännöksiä amerikkalaisista peleistä. Tactic julkaisi kuitenkin kotimaisen pelin nimeltä ANKH: Adventurers of the North – Kalevala Heroes.

“Tacticilla on kokemusta roolipelijulkaisun ongelmista ja mahdollisuuksista”, sanoo toimitusjohtaja Markku Heljakka. “Aika on kypsä roolipelien paluulle. Julkaisemme Myrskyn sankarit – Suurkuninkaan miekan tänä vuonna Suomessa ja ensi vuonna Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Sen jälkeen vain taivas on rajana!”

Roolipelissä pelaajalla on oma roolihahmo, jonka tarina jatkuu pelikerrasta toiseen. Myrskyn sankareissa roolihahmot voivat olla esimerkiksi ritareita, velhoja tai sikopaimenia, jotka kapinoivat hirmuhallintoa vastaan. Yksi pelaajista on pelinjohtaja, joka vie tarinaa eteenpäin ja kuvailee ympäristöä. Myrskyn sankarit – Suurkuninkaan miekka on suunnattu sekä kokeneille roolipelaajille, että aloittelijoille.

Myrskyn sankarit – Suurkuninkaan miekan kehittäjä Mike Pohjola on fantasiakirjailija ja pelisuunnittelija. Hän on voittanut roolipelialan Kultainen lohikäärme –elämäntyöpalkinnon vuonna 2010, Lasten Luku-Varkaus kirjallisuuspalkinnon 2009 ja interaktiivisen Emmy-palkinnon 2008. Pohjola aloitti roolipeli-harrastuksensa partiossa vuona 1988 ja haluaa nyt tuoda sen uuden sukupolven saataville.

Lisätietoja

Mike Pohjola
050 523 8399
mike@myrskynsankarit.fi

Jemina Heljakka
Markkinointipäällikkö, Tactic Games
040 083 9951
jemi.heljakka@tactic.net

http://www.myrskynsankarit.fi/
http://www.tactic.fi/

Pressikuvia

Vapaita käytettäväksi. Klikkaa isommaksi.

Pelin kansi. Kuva: Jari Paananen. Taitto: Tommi Kovala.

Pelin kansi. Kuva: Jari Paananen. Taitto: Tommi Kovala.

Pelin laatikko. Iso PSD-tiedosto.

Tiedote-PDF

Tiedote PDF-muodossa.

Viherhuput kapinoivat pahaa keisaria vastaan. Kuva: Jari Paananen

Viherhuput kapinoivat pahaa keisaria vastaan. Kuva: Jari Paananen

Mike Pohjola. Kuva: Raimo Korpela

Mike Pohjola. Kuva: Raimo Korpela

Mike Pohjola. Kuva: Raimo Korpela

Mike Pohjola. Kuva: Raimo Korpela

Mike Pohjola. Kuva: Raimo Korpela

Mike Pohjola. Kuva: Raimo Korpela

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: