Skip to content

Esittely

laatikon_etukansi

Pelin kansi. Kuvan maalasi Jari Paananen ja kannen suunnitteli Tommi Kovala.

Myrskyn sankarit – Suurkuninkaan miekka on jännittävä seikkailuroolipeli. Se kertoo tarinaa salaisessa metsäleirissän asuvista urheista kapinallisista, jotka suojelevat kansaa pahan keisarin joukoilta.

Peli

Myrskyn sankarien luoja Mike Pohjola on fantasiakirjailija ja pelisuunnittelija. Hän on voittanut Kultainen lohikäärme -palkinnon elämäntyöstään roolipelien parissa vuonna 2010, nuortenkirjallisuuden Luku-Varkaus-palkinnon vuonna 2009 ja Emmy-palkinnon vuonna 2008. Pohjola aloitti matkansa roolipelien parissa partiossa vuonna 1988 ja haluaa nyt tuoda harrastuksen uuden sukupolven ulottuville.

thelga_webiso

Viherhuppujen johtaja Thelga Nokkosnuoli. Kuva: Pau Norontaus.

Myrskyn sankarit – Suurkuninkaan miekka sai alkunsa kesällä 2012 joukkorahoituskampanjalla, jossa 285 ihmistä keräsi varat pelin tekemiseen. Pelilaatikko julkaistiin heinäkuussa 2013 Ropeconissa.

Aloittelijaystävälliselle suomenkieliselle roolipelille on pitkään ollut suuri tarve, koska ensimmäisen roolipelaajasukupolven jälkikasvu alkaa itse olla roolipeli-iässä.

Jälleenmyyjät ovat olleet innostuneita päästessään tarjoamaan asiakkailleen vaihteeksi jotain uutta. Syyskuusta 2013 lähtien Myrskyn sankarit – Suurkuninkaan miekka on ollut saatavilla kirjakaupoissa, pelikaupoissa, supermarketeissa ja tavarataloissa kautta maan. Kyseessä on 2000-luvun suurin suomalainen roolipelijulkaisu.

Roolipelin julkaisijana toimi porilainen pelifirma Tactic.

Tarina

Paha keisari Zangavius on kaapannut vallan kotimaassasi Natharissa. Ette voi sietää sortoa, joten sinä ja seurueesi olette liittyneet kapinallisiin viherhuppuihin. Asutte salaisessa leirissä Sauhumetsän siimeksessä ja suojelette Natharin kansaa pahan keisarin joukoilta.

Kun keisarin uusi suunnitelma paljastuu, kapinalla on enää yksi toivo. Teidän on löydettävä Natharin tarunhohtoisen perustajan Valius Yhdistäjän kadonnut miekka!

Myrskyn_sankarit_kartta_final

Pelissä käytettävä kartta. Toteutus Mikko Ryytty.

Roolipelit

Roolipelissä jokaisella pelaajalla on oma roolihahmonsa, jonka tarina jatkuu pelikerrasta toiseen. Myrskyn sankareissa hahmot voivat olla vaikkapa ritareita, velhoja tai sikopaimenia, jotka ovat nousseet kapinaan pahaa keisaria vastaan. Yksi pelaajista on pelinjohtaja, joka vie tarinaa eteenpäin ja kuvailee ympäristöä ja tapahtumia muille pelaajille.

Roolipelissä ei ole voittajia tai häviäjiä, koska vaikka hahmolla menisi huonosti, pelaajalla voi olla hauskaa. Myrskyn sankareissa rakotaan arvoituksia, juostaan luhistuvilla silloilla, taistellaan hirviöitä vastaan ja tutustutaan ikimuistoisiin henkilöihin.

Niekka4_crop

Niekka on yksi pelin hahmoluokista. Kuvan teki Jari Paananen.

Myrskyn sankarit on saanut paljon medianäkyvyyttä ja innostuneen vastaanoton pelaajilta. Monet sanomalehdet ja jotkut tv- ja radiokanavat ovat huomioineet uuden seikkailuroolipelin. Lisäksi sitä on tietysti käsitelty blogeilla, foorumeilla ja sosiaalisessa mediassa.

“Mike Pohjola (tukijoukkoineen) on työstänyt Suomen markkinoille ensiluokkaisen roolipelin, jolla on kaikki mahdollisuudet kasvattaa maahamme uusi ja kirkasmielinen roolipelaajien sukupolvi.”
– Ensikertalainen roolipelaaja

”Myrskyn sankarien konsepti ja aihe ovat puhdassta kultaa. Jos haluat käyttää perinteistä fantasiamaailmaa uusien pelaajien tavoittamiseen, tämä on oikea ympäristö.”
– Pelisuunnittelija Ville Vuorela

”Haluan ruveta pelaamaan tätä kavereideni kanssa!”
– 13-vuotias tyttö, mangaharrastaja

Yhteisö

Myrskyn sankareista keskustellaan useilla foorumeilla, sivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Tässä pieni valikoima:

Kotisivut: http://www.myrskynsankarit.fi/
Facebook (suomeksi): https://www.facebook.com/MyrskynSankarit
Facebook (kansainvälinen): https://www.facebook.com/ageofthetempest
Virallinen foorumi: http://pelilauta.fi/index.php/board,16.0.html

Yhteystiedot

mike at myrskyn sankarit piste fi

Staalo(1)

Staalo-hahmoluokankin maalasi Jari Paananen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: